|
Kirkon virallinen usko? 14.10.2009 | Jari Kuismin
Kiitos vaan järjestäjille 10.10. paneelikeskustelusta ”Onko kirkko luopunut Raamatusta!” Lappeenranta-salissa. Itse en kyllä tuollaisia paneelikeskusteluja jaksaisi järjestää, kun tiedän, että jos yksi haluaisikin jotain sanoa suoraan ja selkeästi, viisi muuta onnistuu sen puurouttamaan. Parempi olisi vaikka kutsua vain kaksi keskustelijaa ja yksi vetäjä, jotka voisivat kohdentaa asiat ja saada niistä jotain kunnolla irtikin.
Mutta täytyy sanoa, että jotain tärkeää siinä kristallisoitui itselleni ainakin. Ensinnäkin Petri Hiltusen viittaus Pieperin ajatukseen vapaasti mukailtuna, että kirkon uskonkäsitys ei ole se, mikä on kirjaimin virallisissa papereissa, vaan se, mitä käytännössä sanotaan kirkon saarnoissa ja uskotaan elämässä. Kaiken kruunasi Mika Lehtolan paljastava toteamus: ”Eihän yksittäisen piispan henkilökohtainen mielipide ole kirkon virallinen kanta”. Niinpä niin. Tässä on koko kirkon huijauksen ydin! Jos kirkko ei oikaise Raamatusta poikkeavan piispan ja papin kantaa, se jo on kaikkien kirkkoon kuuluvien uusi kanta. Se, mikä toteutuu, on todellinen oppi.
Mikä ihmeen ”piispan henkilökohtainen mielipide”??? Ikään kuin papilla voisi olla kaksi uskoa, kirkon usko ”viran puolesta” ja jotain muuta yksityishenkilönä. Voi pyhä yksinkertaisuus, jos pappi tai piispa ei oikeasti usko kirkon ”virallisen” uskon mukaisesti, hänen velvollisuutensa olisi erota kirkosta. Ja jos ei eroa, on erotettava. Ei hänen ole pakko uskoa niin kuin kirkko on kutsuttu uskomaan, mutta hänen ei saa antaa jatkaa kirkon virassa. Ei ole mitään syytä kuokkia kirkossa, jos uskoo toisin. Nyt sudet ovat vallanneet useimmat paimenvirat. Ei tarvitse hyväksyä kuin yksi susipaimen ja kirkko on luopunut uskostaan.
"Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha." (1.Kor.5:13) Koska sitä ei enää tehdä, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin aitoon uskoon sitoutuneiden lähteä luopiokirkosta. Jos siihen jää, on yhtä Raamatusta luopuneiden kanssa, vaikka kuinka sanoo pysyvänsä Raamatun uskossa. Tyhjiä, kuolleita sanoja. ”Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa. - - - Mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa? - - - Sen tähden: 'Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkääkä saastaiseen koskeko; niin minä otan teidät huostaani.' " (2.Kor.6:14-17)
En uskaltaisi leikkiä tulella enää hetkeäkään, etten kadottaisi yhteyttäni elävään Jumalaan. Ja ettei Hän sanoisi: ”Sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut” (Ilm. 3:1).
Niin niin. ”Mikä on se ainoa oikea usko”, kyselevät papit, jotka ovat sen kadottaneet.
Julkaisin kirjoituksen 15.10. myös Kotimaan verkkosivuilla blogina. Siellä käytyä keskustelua voit seurata tästä.
Keskustelkaa ihmiset! Anna palautetta.
________________________________________________________________________________
PALAUTETTA
Arvoisat keskustelijat
Tässä erään ystäväni komenttia maailmankuvaa ja ihmiskuvaa koskevaan
tematiikkaan:
"On siis KESTÄMÄTÖNTÄ rinnastaa kopernikaaninen maailmankuva ja moderni ihmiskäsitys, koska ensimmäinen on tieteellisesti todennettavissa ja objektiivinen tosiseikka, kun taas jälkimmäinen on arvovalinta. Sillä, että tiede on muuttanut ihmisten käsitystä kosmologiasta, ei voida vielä perustella että "tieteen" pitäisi myös muuttaa käsityksemme sukupuolista."
LÄHETTÄJÄ
Petri Hiltunen
ev.-lut.past.
Kouvola
LÄHETETTY
16.10.2009 23:22
________________________________________________________________________________
Kiitos Jouskalle häikäisevästä vastineesta. Keskustelun taso nousi kertaheitolla. Tähän sitten odotellaan muilta yhtä painavia puheenvuoroja, siinäpä haastetta.
Kommentoin tässä yhteydessä vain tuota Matti Väisäsen "kuulemista". Siihen hieman lisäilet itsekin mitä haluat kuulla: ikään kuin Matti olisi epärehellinen eikä kykenisi kuulemaan /haluaisi kuulla vaikka Raamatulla todistettaisiin. Matin "En usko sittenkään" tarkoittaa tietenkin, että hän ei usko sinun löytävän Raamatusta niin painavia perusteita näkemyksesi tueksi etteikö Raamatusta löytyisi tosiasiassa painavampia sitä vastaan. On tietysti kiusaus nähdä vastapuoli jotenkin epärehellisenä, tietämättömänä tai suorastaan tyhmänä ja olettaa sen perustelut vastaavanlaisiksi, niitähän on helpompi kumota - kuin kuulla mitä todella tarkoitetaan. Tähän on kiusaus varmasti puolin ja toisin.
15.10.2009 21:31 | Jari
________________________________________________________________________________
Ystävät!
Petrille ja muille tiedoksi: ilmeisesti kuulemme sitä, mitä haluamme kuulla. Kyllä Matti Väisänen aivan selvin sanoin 10.10.2009 Lpr:n paneelissa ilmaisi, ettei usko Raamatusta löytyvän tuota antiikin ns. "kolmikerroksista" maailmankuvaa. Kun vielä itse vakuutin hänelle, että voin koska tahansa osoittaa sen hänelle Raamatusta, Väisänen heitti takaisin, ettei silti uskoisi, vaikka se hänelle Raamatusta osoitettaisiin.
Näin sen itse kuulin. Ja väitän, että niin kuuli moni muukin. Tätä käsitystä vahvisti myös rehtori (eläkk.) Sakari Toiviainen "loppuyhteenvedossaan", kun hän väitti, että kyseinen maailmankuva ei ole Raamatussa, vaan kyse on ainoastaan (liberaalien) raamatuntutkijoiden / kirkon keksimästä maailmankuvasta. Tätä väitettä hän ryyditti vetoamalla Jeesuksen sanaan, jossa Ihmisen Pojan ilmestyminen kuvataan salaman leimahduksella, joka näkyy "taivaan äärestä ääreen" (ilmeisesti viitaten Luuk 17:24) ja totesi, että tämä kumoaisi väitteet "kolmikerroksisesta" maailmankuvasta ja todistaisi Jeesuksen "tienneen", millainen maailman "muoto" oikeasti on.
Pointtini on tämä: ne jotka haluavat pysyä raamattu-uskollisina ja väittävät kirkon (ja meidän pappien) livenneen kauas Raamatun totuuksista, eivät itse ole valmiita lukemaan Raamatusta sellaista, minkä kokevat uskonnolliselle vakaumukselleen uhkaksi. Sitä pahempi Raamatulle! Sen sijaan he lukevat Raamatun teksteihin sisään sellaista, mitä siellä ei ole, kuten modernin jälkikopernikaanisen maailmankuvan - ja kaikesta päätellen ainakin osittain modernin ihmiskuvankin. Tämä ei ole "eksgeesiä" (eli Raamatun tekstien selittämistä niiden sisällöstä lähtien), vaan "eisegeesiä" (eli Raamatun teksteihin luetaan sinne kuulumattomia asioita). Kätevää, muttei vakuuttavaa.
Sen sijaan Petri ei kiellä (viisaasti kyllä) tuon antiikin maailmankuvan olemassaoloa Raamatussa. Kypsästi Petri vielä kysyykin, "mitä johtopäätöksiä tästä voi vetää uskon ja teologian suhteen? Miten se voisi järkyttää kristillistä oppia tai uskoa?".
Niinpä. Tuskin se enää järkyttää meitä mitenkään, koska olemme kasvaneet jälkikopernikaaniseen maailmankuvaan sisälle jo monien sukupolvien ajan. Kirkko on jo ratkaissut tämän ongelman - Lutherin ja koko kristillisen kirkon vastustuksesta huolimatta. Olemme siis sellaisen kristillisen sukupolven kasvatteja, jossa maailmankuvan muutoksen uhkat on jo käyty läpi. Siksi se ei enää meitä järkytä. Paitsi näemmä sellaisia, jotka kohtaavat Raamatun "kolmikerroksisen" maailmankuvan ikään kuin "uutena" asiana.
Omat johtopäätökseni olen jo edellisessä kannanotossani tehnyt. Me tarvitsemme yhä Raamatun "kolmikerroksista" maailmankuvaa Jumalan ilmoituksen välineenä. Ei siinä mielessä, että tietäisimme, kuinka "taivaat kulkevat", vaan kuinka "taivaaseen kuljetaan". Tarvitsemme Raamatun maailmankuvaa myös siksi, että se on ihmisen kokemuksesta nähtynä ikuisesti tosi: aurinko yhä nousee aamulla ja laskee illalla. Näin siitä huolimatta, että tiedämmekin kyseessä olevan aistiharha: Raamatun kirjoittajille tuntematon pyöreä maapallo on vain pyörähtänyt "akselinsa" ympäri niin, että näemme auringon eri kohdassa. Silti sellainen ilmaisu esim. säätiedotuksissa kuulostaisi todella hoopolta: on yhä relevanttia sanoa että "aurinko nousee ja laskee", koska me voimme sen itse niin kokea.
Mikään tässä maailmankuvan muutoksessa ei todellakaan uhkaa meidän oppiamme tai uskoamme niin kauan kun emme ala vaatia paluuta "raamatulliseen maailmankuvaan" ja ala väittää, että tieteellinen maailmankuva on vääristelyä ja loukkaa Jumalan meille antamaa ilmoitusta Raamatussa ja maailma on oikeasti pannukakku. "Niin kauan kuin maa pysyy, ei lakkaa kylvö eikä korjuu, ei vilu eikä helle, ei kesä eikä talvi, ei päivä eikä yö" (1 Moos 8:22). Ei tähän ole modernilla maailmankuvalla mitään lisättävää (paitsi Suomessa ehkä kevät ja syksy sekä talven kaamos ja suven yötön yö).
Kun sitten tulemme ihmiskuvan alueelle ja alamme puhua raamatullisesta "luomisjärjestyksestä", vetoamme hanakasti pyhiin teksteihin ilman minkäänlaista korreferaattia moderniin tieteelliseen tutkimukseen. Saatamme jopa "raamattu-uskollisuudessamme" väittää, että tieteellinen ihmistutkimus on todellisuuden vääristelyä, koska se loukkaa meidän pyhinä pitämiämme totuuksia, kuten keskustelu naisen asemasta kirkossa on osoittanut.
Näin näyttäisi Petrikin toimivan. Minusta jopa näyttää siltä, että tässä suhteessa hän ei ole enää johdonmukainen. Jos maailmankuva (jonka olemme omaksuneet "itsestään selvyytenä" jo vuosisatojen ajan) ei enää olekaan uhka opillemme ja uskollemme (koska se on jo sopeutunut tähän todellisuuteen - toisin kuin vielä Lutherin aikana), ongelmamme onkin nyt ihmiskuvassa, jota muokkaa tieteellinen ("vaarallinen" valistuksen jälkeinen) ihmistutkimus eikä Raamatun ilmoitus.
Olen kuullut monta (enimmäkseen epäonnistunutta) luentoa siitä, kuinka Raamatusta löytyy sen "luomisjärjestyksestä" sukupuolten tasa-arvo ja kuinka Raamatussa esitetyt sukupuolinormit ovat osa tätä "luomisjärjestystä" ja kuuluvat meille ilmoitettuun muuttumattomaan Jumalan tahtoon. Kun sitten olen penännyt selkeitä rajoja Raamatun "muuttumattomille" sukupuolinormeille (esim. 3 Moos 18:ssa esitetyt), olen saanut vastaukseksi joko hiljaisuuden tai epämääräistä loukkaantunutta mutinaa siitä, kuinka MINÄ sekoitan asioita jo pelkällä kysymykselläni.
Samoilla argumenteilla Jumalan tahdosta ja "luomisjärjestyksestä" on perusteltu maailman sivu esim. naisten alisteista asemaa mieheen nähden. Juuri tästä syystä Lutherkin piti naista sopimattomana papin virkaan ja asetti naiset samaan kategoriaan "lasten ja oppimattomien" kanssa. Ja juuri näinhän vielä renessanssin maailmassa 1500-luvulla elettiinkin: naisilla ei ollut oikeutta opiskella yliopistoissa eikä toimia julkisissa viroissa, kuten ei lapsilla eikä oppimattomillakaan. Se oli "kyvykkäiden miesten" etuoikeus. Lutherille tällainen "luomisjärjestys" oli Jumalan antama ja Pyhän Hengen asetus, josta ei vielä tarvinnut kiistellä (toisin kuin kopernikaanisesta maailmankuvasta).
Tästä "luomisjärjestyksen" tulkinnasta johtuen naiset joutuivat vielä sata vuotta sitten anomaan Helsingin yliopistossa "vapautusta sukupuolestaan" voidakseen opiskella siellä teologiaa. Tästä johtuen naiset saivat äänioikeudenkin Suomessa (yhtenä maailman ensimmäisistä maista - tosin autonomisena Venäjän keisarikunnan osana) vasta sata vuotta sitten. Ja kaiken tämän kehityksen jarruna on aina ollut kirkko, joka viimeisenä linnakkeena on pitänyt kiinni Jumalan asettamasta "luomisjärjestyksestä". Sen perusteella naiset on asetettu samaan kategoriaan kuin lapset ja oppimattomat (siis "alaikäiset" eli holhouksenalaiset).
Patriarkaalinen ihmiskuva ei murru helposti. Valtahan on ollut ikiajoista asti meillä miehillä. Varsinkin oikeus määritellä naisen asema ja oikeus rajata "terve seksuaalisuus" Jumalan "luomisjärjestykseen" nojaten. Tosin sillä rajauksella, että se ei koske meidän omia seksuaalisia tarpeitamme, kuten olla sukupuoliyhteydessä vaimojemme kanssa silloinkin, kun heillä on kuukautiset, vaikka tämä on yhtä selvästi Jumalan tahdon vastainen seksuaalinen akti kuin miesten keskinäinen seksi (3 Moos 18:19). Kun se valta on uhattuna, moni mies ja nainen kokee (turhaan) uskonsa olevan uhattuna.
Teesini on tämä: Jumalan "luomisjärjestykseen" vetoaminen ei nouse ensisijisesti Raamatusta, vaan sen tulkintaa ohjaavista (usein tiedostamattomista) patriarkaalisista valtarakenteista. Samalla väitän, että kirkossa on loppuun asti puolustettava raamatullista ihmiskuvaa. Tämän ihmiskuvan puolustaminen pitää nousta kuitenkin sellaisesta raamatuntulkintaa ohjaavista periaatteista, jotka ovat teologisesti kestäviä ja voivat olla vuoropuhelussa tieteellisen ihmistutkimuksen kanssa. Näin on toimittu maailmankuvan muutoksessa, näin on toimittava muissakin muutoksissa. Muuten kirkko ajautuu katsomoon, jossa huudellaan pelikentälle kommentteja, joita ei kukaan kuuntele.
Meidän ei tarvitse puolustaa sellaista "luomisjärjestystä", joka tekee patriarkaalisesta ihmiskuvasta ainoan oikean raamatullisen ihmiskuvan. Kirkossa on uskallettava puolustaa paljon realistisempaa Raamatusta nousevaa ihmikuvaa: jokainen ihminen on Jumalan luomana ja Kristuksen lunastamana korvaamattoman arvokas, ja samalla jokainen ihminen on syntiinlankeemuksesta osallisena yhtä lailla Kristuksen armon ja sovituksen tarpeessa. Esim. sukupuolisen käyttäytymisen normit tässä suhteessa ovat enemmän kulttuuriin kuin puhtaasti Raamattuun sidottuja.
Tämän tulkinnan avain on uskonpuhdistuksessa löydetty lain ja evankeliumin erottaminen tai uskon ja rakkauden erottaminen. Tällä en tarkoita niiden irrottamista (separaatiota), vaan erottamista toisistaan (distinktiota). Me emme edelleenkään pelastu moraalin tai pyhityksen perusteella (laki, rakkaus), vaan uskon kautta evankeliumiin. Tässä ei ole erotusta miehen tai naisen välillä, ei orjan eikä vapaan eikä homon tai heteron välillä.
Rakkauden alueeseen kuuluu tietysti tehdä ratkaisu siitä, kuinka em. ihmisryhmät voivat palvella Kristuksen ruumiissa. Raamatullisena linjauksena pidän Apt 15:ssä kerrottua Jerusalemin kirkolliskokouksen päätöstä (v. 48 A.D.), jossa muuttuneessa todellisuudessa apostolit rohkenivat luopua sellaisesta raamatullisesta säädöksestä kuin ympärileikkaus, vaikka se nimenomaan oli Jumalan oman ilmoituksen mukaan tarkoitettu "sukupolvesta toiseen" ja "jokainen ympärileikkaamaton poistettakoon kansansa parista" (1 Moos 17:9-14).
Apostolien kokouksen päätöskään ei syntynyt ilman kovaa porua, vaan "kun väittelyä oli kestänyt pitkään", vasta Pietarin puheenvuoro päättää vastaan hangoittelun toteamukseen: "mehän uskomme, että meidät pelastaa yksin Herran Jeesuksen armo, samalla tavoin kuin heidät (ympärileikkaamattomat pakanat)" (Apt 15:7-11).
Sama päätös tehtiin myöhemmin koskien sapattikäskyä, vaikka sekin oli tarkoitettu "sukupolvesta toiseen" ja se oli tarkoitettu "ikuiseksi merkiksi" Jumalan ja hänen kansansa välisestä liitosta; lisäksi sen pyhyyttä loukkaava ihminen oli kuoleman oma (2 Moos 31:12-17). Näihin päätöksiin verrattuna virkakysymys tai samaa sukupuolta olevien kirkollinen siunaaminen lienevät suuruusluokaltaan ja teologisilta seurauksiltaan pienempiä. Mutta näitä kysymyksiä ei ratkaistu vielä Jerusalemissa v. 48 eikä muissakaan ekumeenisissa kirkolliskokouksissa.
Sen tähden ne on ratkaistava silloin, kun ne nousevat jo jakautuneissa kirkossa kysymyksiksi, jotka uhkaavat jättää jonkun ihmisryhmän paikallisesti edustetun Kristuksen ruumiin ulkopuolelle. Jos Paavali ja Barnabas olisivat jääneet odottelemaan Jerusalemin apostolien hyväksyntää toimilleen Antiokiassa, Jerusalemin päätös olisi voinut olla aivan toinen. No, tämä on speulaatiota, myönnetään. Silti, kirkkohistorian pyörää ei voida kääntää taaksepäin. Kun on päätös tehty, sen pohjana olevan ramatuntulkinnan mukaan kirkossa mennään eteenpäin.
Protestanttisten kirkkojen päätökset ovat tulleet ekumenian esteiksi, sanotaan. Hyvä. Niinhän se aluksi pitääkin mennä. Jos kukaan ei avaa tietä, muut eivät voi tulla perässä. Olisiko esim. "Yhteinen julistus vanhurskauttamisesta" tullut koskaan tehdyksi, jos Luther ja muut reformaattorit eivät olisi avanneet tietä. Antiokian "protestantit" apostolit näyttivät tietä vanhoillisille Jerusalemin apostoleille. Vääntö oli hurjaa, mutta taaksepäin ei ollut paluuta.
Oma kantani on, että Kristuksen ruumiissa pitää olla tilaa erilaisille tulkinnoille ja käytänteille, kunhan pelastuksen pääasiassa ollaan samalla linjalla: "mehän uskomme, että meidät pelastaa yksin Herran Jeesuksen armo" (Pietari Apt 15:11 mukaan). Missään UT:ssa ei kristillisen yhteiselämän edellytys ole samanmielisyys, vaan yksimielisyys (esim. 1 Kor 1:10). Erilaisia "puolueita" kirkon sisälle mahtuu, jotta meitä koeteltaisiin rakkaudessa ts. olisimme yksimielisiä erilaisuudessamme.
Tämän vuoksi ihmettelen esim. ns. Agricola-yhteisön päätöstä luopua pastori Teemu Laajasalon järjestämistä "naispapittomista" messuista Helsingin Agricolan kirkossa. Olli Valtonen perustelee kieltäytymistä sillä, että po. järjestöt ovat profiloituneet kirkossa yhteistyökyvyttömiksi. Nyt hän itse ja muut Agricola-yhteisön liikkeet toimivat samoin: kieltäytyvät yhteistyöstä toisin ajattelevien kanssa. Logiikka ei sielläkään paljon paina, kun kyse on vallankäytöstä.
Tämän (Paavalin sanoin) "lyhykäisen" viestini pointti on: sietäkäämme erilaisia ramatuntulkintoja ja pysykäämme keskinäisessä yhteydessä niin kauan, kun käsitys pelastuksesta on yhteinen. Sellaiseen kirkkoon minäkään en halua kuulua, joka avoimesti ja julkisesti kieltää Jeesuksen ainutlaatuisuuden ja jokaisen ihmisen tarpeen saada pelastus yksin Herran Jeesuksen armosta. Muuten olen valmis keskustelemaan muuttuvista maailman- ja ihmiskuvista ja kyselemään kirkon sisällä ja Raamatun äärellä katekismuksen tavoin "mitä se on?".
Weljellisesti, Jouska
LÄHETTÄJÄ
Jouni Turtiainen
Lauritsalan kirkkoherra
Lappeenranta
LÄHETETTY
15.10.2009 14:25
________________________________________________________________________________
Kirkkaan aamun tervehdys
Viime lauantain raamattupäivän paneeliin liitin olettamukseksi panelistien keskinäisen keskustelun.
Tein alkulämmittelynä kysymyksen, jonka tarkoitus oli raamatuntulkinnan perusrajankäynti oleellisen ja epäoleellisen, pelastuskysymysten ja ei-pelastuskysymysten välille. Tähän vastaamiseen pitäisi vähintään tyydyttävästi pystyä jokaisen teologisen tiedekunnan läpi kulkeneen ja aitoon kristilliseen elämään pyrkivän. Miten näemme pinnan ja syvyydet, aikahistorian ja muuttumattoman? Raamattu tuskin on teologeille litteä kaksiulotteinen pannukakku. Jos keskustelu olisikin jäänyt panelistien väliseksi ja myös päivän esitelmiin liittyväksi, olisi kokonaisuus muodostunut mielenkiintoisesti toiseksi.
Ymmärsin kuitenkin, että tarkoitus on vastailla salissa istuvien kysymyksiin. Yleisön kysymykset lähtivät suurelta osin negaatiosta.
Kysymykset toivat esille tarpeen arvostella kirkkoa ja sen työntekijöitä, sanoa asioiden "oikea laita". Oma yksinkertainen logiikkani mukaan jossakin varmaankin sitten täytyy olla paremmin. Ei muuta kuin suunta sinne!
On rauhoittavaa tietää ja se myös ääneen sanoa, että Suomen ev.lut.
kirkko tarjoaa pelastussanoman ja taivastien. Tätä kirkkoa haluan itse vastuitteni keskellä palvella.
Juha Tiihonen
Paneelin puheenjohtajaksi monen pyynnön jälkeen suostunut
LÄHETTÄJÄ
Juha Tiihonen
Lappeenrannan srk kirkkoherra
LÄHETETTY
15.10.2009 8:39
________________________________________________________________________________
Ihmiskuvan muutoksesta kielii oheinen linkki, jonka liitän viestiini. Se ei tosi ole luterilaista eikä edes suomalaista alkuperää vaan katolilaista ja amerikkalaista! Antaa kuitenkin hyvän esimerkin siitä, kuinka järein asein Raamatun ihmiskuvaa väkisin murretaan ja tilalle tarjotaan "ihmisoikeuksiin"
perustuvaa, tasa-arvoista ihmiskuvaa.
http://www.catholic.org/politics/story.php?id=34611
Suomen evl kirkko näyttää - näin "ulkopuolisen silmin" (tosin vielä runsas vuosi sitten silmät olivat "sisäpuoliset" ja samat merkit olivat jo
nähtävissä) - olevan niin hurmautunut valtiovallan ja suuren yleisön ns.
rakkaudesta sitä kohtaan, että se tuntuu olevan valmis hovikelpoisuutensa säilyttääkseen myymään koko identiteettinsä Kristuksessa. Sen uusin rakkauslaulu "Kaikkeni mä annan, kun vain mua hylkää et" on kuin Hoosean kirjan 2. luvusta (jakeet 5...7): "Hän on sanonut: 'Minä kuljen rakastajaini perässä, jotka antavat minulle leipäni ja veteni, villani ja pellavani, öljyni ja juomani'... Ja hän ajaa takaa rakastajiansa, mutta ei heitä saavuta; etsii heitä, mutta ei löydä."
En sano tätä tuomarin kiihkossa - siihen ei kellään meistä ole varaa - vaan pyhää pelkoa tuntien, kun tajuan, että myös Kristuksen sanat Laodikean seurakunnan "enkelille" (sille/niille, jotka on asetettu Jumalan lähettiläiksi ja sanansaattajiksi seurakuntaan; kr. angelos) Ilmestyskirjan 3. luvussa ovat totta:
"Ja Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Amen, se uskollinen ja totinen todistaja, Jumalan luomakunnan alku:
15. Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä palava; oi, jospa olisit kylmä tai palava!
16. Mutta nyt, koska olet penseä, etkä ole palava etkä kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos.
17. Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston.
18. Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit.
19. Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus.
20. Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani.
21. Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niinkuin minäkin olen voittanut ja istunut Isäni kanssa hänen valtaistuimellensa.
22. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.'"
Totta on kuvaus nykytilasta, mutta totta on myös kehotus parannukseen, ja mikä parasta: totta on myös ennalleenasettamisen lupaus sille, joka nöyrtyy parannukseen. Sama lupaus on myös Hoosean kirjassa, jota edellä lainasin
(2:19): "Ja minä kihlaan sinut itselleni ikiajoiksi, kihlaan sinut itselleni vanhurskaudella ja tuomiolla, armolla ja laupeudella, kihlaan sinut itselleni uskollisuudella, ja sinä olet tunteva Herran."
Toivoisin, että evl kirkon (johtajien) ei tarvitsisi käydä niin syvällä baaleja kumartamassa kuin miltä uhkakuvat näyttävät. Toisaalta, vaikka kävisikin, Jumala pysyy uskollisena lupauksissaan: ei niden toteutumiseen välttämättä tarvita Laodikean tai Efeson tai Tyatiran seurakuntia. Jumala pyyhkäisi ne pois. Ehkä juuri seurakuntien (enkelien eli julistajien) syntien tähden Turkki islamilaisena maana on tänä päivänä haasteellinen läetyskenttä. Mutta siellä kuitenkin kuuluu evankeliumin ääni ja ihmisiä tulee uskoon. Jumalan lupaukset täyttyvät. Haluaako Suomen evl kirkko olla jouduttamassa niiden täyttymistä vai siirtämässä sitä aikaa hamaan tulevaisuuteen, niin kuin esim. Laodikea aikanaan teki!
LÄHETTÄJÄ
Timo Aro-Heinilä
Pastori, Nokia Missio Church
LÄHETETTY
15.10.2009 8:32
________________________________________________________________________________
Arvoisat keskustelijat, rakkaat ystävät, keitä lienettekin!
Panelistina kommentoin vain tuota Jouskan heittoa, että Matti Väisänen olisi väittänyt, ettei Raamatussa ole lainkaan maailmankuvaa. Tuskin hän nyt sitä tarkoitti!
Maailmankuvan muutos on toki todellinen asia.
Emme usko, että maan yllä on taivaankansi tai että aurinko kiertää maata et.c.
Mutta mitä johtopäätöksiä tästä voi vetää uskon ja teologian suhteen? Miten se voisi järkyttää kristillistä oppia tai uskoa?
Ihmiskuva on sitten vielä kokonaan toinen asia.
Ihmiskuva edellytykset eivät suinkaan ole kaukoputkella todettavissa. Nykyinen ihmiskuvan muutos on pitkälti sidoksissa siihen, että Raamattu on menettänyt asemansa länsimaisen ihmisen oppaana.
Miksi Raamatun ihmiskuvaa pitäisi rustata nykyihmisen uskomusten ja filosofian mukaiseksi? Eikö nykyihmisen (niin kuin kaikkien sukupolvien) ihmiskuvan pitäisi pikemmin muovautua Raamatun ihmiskuvan mukaan?
Nykyajan ihmiskuva liittyen esim. parisuhteeseen on saanut aikaan todella pahaa jälkeä. Koko yhteiskunnassa on menossa laajamittainen sukupuolten välinen sota!
LÄHETTÄJÄ
Petri Hiltunen
ev.-lut.past.
Kouvola
LÄHETETTY
14.10.2009 23:26
________________________________________________________________________________
Ystävät!
Kiitos raamattupäivän kommenteista. Itse lienen jäävi sanoman mitään siitä, koska olin (kai?) kutsuttu sinne vastaamaan päivän otsikkoon "Onko kirkkomme hylkäämässä Raamatun!". Minun lisäkseni paikalla oli kaksi muuta Lappeenrannan seurakuntien kirkkoherraa (ja katsomossa vielä Lemin), joiden tehtävänä oli toimia sekä paneelikeskustelun puheenjohtajana että osanottajina.
Itse keskustelun pohjana oli enimmäkseen yleisökysymykset, jotka olivatkin sitten pääasiassa pienoisesitelmiä siitä, mitä mieltä puheenvuoron käyttäjä oli Ramatusta tai kirkon linjasta. Missään vaiheessa ei päästy kommentoimaan kutsuttujen alustajien puheenvuoroja. Se tuntui hieman erikoiselta järjestelyltä - varsinkin kun kirkkomme sai taas kerran kuulla, kuinka kaukana se (ja tietysti me siinä työskentelevät papit) olemme ajatuneet Raamatun sanomasta.
Kummallista tuossa paneelissa taas oli se, että varsinaisesti Raamatusta ja sen tulkinnasta ei juuri päästy keskustelemaan. Yleisökysymykset lainehtivat lähinnä lainjulistuksen ja moraalikysymysten välillä. OMasta puolestani yritin herätellä keskustelua mm. Raamatun maailmankuvasta, mutta ainakin Matti Väisänen oli sitä mieltä, että sellaista ei ole olemassakaan. Ei vaikka se hänelle Raamatusta osoitettaisiin. Kummallista. Luulin, että Väisänen ja kumppanit oli kutsuttu raamattupäivään nimenomaan siksi, että he pitävät kiinni Raamatun omasta sanasta...
Teesini on, että samalla tavalla kuin kirkko joutui vielä Lutherin vastustuksesta huolimatta seuraavien vuosisatojen aikana omaksumaan kopernikaanisen maailmankuvan ja toteamaan Raamatun (antiikin ns. "kolmikerroksisen") maailmankuvan myös aikaansa sidotuksi, kirkko joutuu vielä käymään saman kamppailun Raamatun ihmiskuvan ja tieteellisen ihmistutkimuksen kanssa.
En ole hylkäämässä sen enempää Raamatun maailmankuvaa kuin ihmiskuvaakaan, mutta tunnustan avoimesti niiden aikasidonnaisuuden. Ne edustavat oman raamattukäsitykseni mukaan sekä muuttumatonta että muuttuvaa. Muuttumatonta niissä on Jumalan ilmoitus siitä, että kaikki on luotua ja kaiken alkuperä on Jumalassa. Muuttuvaa niissä on niiden "muoto": kosmologia ja antropologia eivät tyhjenny Raamatun kuvaukseen todellisuuden olemuksesta - eivät tosin "tieteen viimeiseen sanaankaan".
Raamatun maailmankuva (ja ihmiskuva) on kuin Picasson maalaus "Guernica": se ei kuvaa sitä, mitä Guernicassa "oikeasti" tapahtui 1930-luvun lopulla, kun fasistit pommittivat tuon kaupungin raunioiksi. Picasson maalaus kuvaa asiaa paljon syvemmältä: ihmisen kokemusta tuhosta ja sekasorrosta. Valokuva tai dokumenttifilmi taas kuvaa asiaa tarkemmin sen kannalta, mitä "oikeasti" tapahtui, mutta jättää syvyystason ja tulkinnan avoimeksi.
Molempia tarvitaan: Raamatun "maalausta" ja tieteellistä "valokuvaa". Niiden yhteen sovittaminen on teologian tehtävä. Helpolla emme pääse, mutta se ei kai ole tarkoituskaan.
Jari otti esille kipeän asian, joka liittyy kaikkeen edellä sanottuun. Kyse on Raamatun tulkinnasta. Hän viittaa Paavaliin ja tulkitsee häntä: "Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha." (1.Kor.5:13) Koska sitä ei enää tehdä, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin aitoon uskoon sitoutuneiden lähteä luopiokirkosta. Jos siihen jää, on yhtä Raamatusta luopuneiden kanssa, vaikka kuinka sanoo pysyvänsä Raamatun uskossa. Tyhjiä, kuolleita sanoja. ”Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa. - - - Mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa? - - - Sen tähden: "Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkääkä saastaiseen koskeko; niin minä otan teidät huostaani.” (2.Kor.6:14-17).
No, mitä tästä seuraa, jos otamme kaiken tosissamme? Kirkoistamme häviäisivät nekin muutamat sanankuulijat, jotka vielä ovat - ei siksi, että he itse lähtisivät, vaan siksi, että kun "paha" poistetaan, jäljelle jää lopulta vain se, joka sen poiston tekee... Ja se tuskin on kukaan meistä tähän keskusteluun osallistuvista...
Veljellisesti, Jouska
LÄHETTÄJÄ
Jouni Turtiainen
Lauritsalan kirkkoherra
Lappeenranta
LÄHETETTY
14.10.2009 18:48
________________________________________________________________________________
Jari,
ihan hyvin kirjoitit (mitä nyt tyyliseikkoihin takertumaan!). En vain tiedä, onko kirjoituksista mitään hyötyä, varsinkaan kirkon ylätasolle. Systeemi toimii siten, että kirkon sisällä olevan sana periaatteessa painaa, mutta käytännössä se uppoaa kirkon pohjattomaan mutaan; kirkon ulkopuoliselle "huutajalle" taas sanotaan, että mitäs sieltä ulkoa huudat - olisit pysynyt sisäpuolella!
Kuitenkin Kristuksen todellinen kirkko on jakamaton, ja totuuden äänen pitäisi antaa kuulua aina, missä sen lausuja sitten sattuukin olemaan. Eri kirkkokuntien välinen ekumeeninen vuoropuhelukin saisi aivan uusia ulottuvuuksia, kun uskallettaisiin kuulla totuutta myös oman tontin vierestä, naapurin suusta. Nyt esim. Suomen ev.lut kirkko vaikenee lähes kuoliaaksi Latvian ja Liettuan pienten luterilaisten kirkkojen äänen niiden kantaessa huolta mm. siitä, mihin ollaan menossa homo-ja lesbosuhteissa. Samoin suuri anglikaaniyhteisö häpeää suuriäänisiä afrikkalaispiispojaan, joiden sanoissa kaikuu Elämä!
Keskustelu on hyvä asia. Sulkekoot korvansa, jotka eivät mieli tulla nuhdelluiksi synneistään. Jää silloin armonkin vapauttava sana kuulematta! Mutta Jumala kykenee saamaan haudoissaan mädäntyvät lasaruksetkin kuuleviksi. Eri asia sitten on, haluavatko he tulla ulos haudoistaan!
Siu, Timo
LÄHETTÄJÄ
Timo Aro-Heinilä
Pastori, Nokia Missio Church
LÄHETETTY
14.10.2009 16:24
________________________________________________________________________________
Minäkin näen asian niin, että paimenen tehtävä on näyttää laumalleen suuntaa. Paimen ei voi olla vain virkamies ja kulkea itse toiseen suuntaan kuin lauma sanoen: Älkää tehkö niinkuin minä teen, vaan niinkuin minä virkani puolesta sanon.
LÄHETTÄJÄ
Manu Ryösö
Lappeenranta
LÄHETETTY
14.10.2009 15:23
Takaisin
|
