|
Circulus vitiosus Tuli mieleen vähän hoopo sana: circulus vitiosus, voisi sanoa vaikka oravanpyörä. Koen että Herra sanoi:
Olet tottunut olemaan jonkinlaisessa oravanpyörässä. Joillekin se oravanpyörä on sellainen, mistä seuraa harmaata ja vielä harmaampaa, synkkää ja vielä vähän synkempää. Ja joillekin se on samaa arkista puurtamista päivästä toiseen eikä siinä juurikaan ole valonvälähdyksiä eikä ilonpilkahduksia. Mutta minä haluan viedä sinut 'uskonpyörään'.
Jotkut ovat syntyneet vähän aktiivisempina persoonallisuuksina kuin toiset, mutta kukaan ei ole syntynyt masentuneena, kukaan ei ole syntynyt taakoitettuna. Jokainen on syntynyt Minun suunnittelemanani ja jokainen on saanut elämänsä lahjaksi Minulta. Niin kuin sinä olet oppinut vastoinkäymisistä, niin kuin olet oppinut haavoittumisista suojaamaan itsesi ja pysymään passiivisena, Minä haluan, että sinä uudelleen opettelet tai opit uudestaan aktiivisen sinän, aktiivisen ihmisen, löytävän, iloitsevan, onnistuvan sinän. Haluan viedä sinut sellaiseen.
Kun sinä astut yhdelle uskon askeleelle, niin sinä näet jo edessäsi toisen ja ajattelet, että ”minä astun tuollekin!” Ja näet kolmannen ja ajattelet, että ”tuonnekin haluan astua”. Ja niin eteenpäin ja yhä eteenpäin, Minun tahtoani seuraten ja Minun rakkauteni vahvistamana. Sinä tarvitset Minun rakkauteni vahvistusta ja Minä tahdon sen sinulle antaa, jokaista askelta varten. Mutta pyydän, että sinä alat näitä puolia pitkin kiivetä, millä elämäsi alueella tahansa. Kokonaisvaltaisesti tai sitten joissakin määrätyissä asioissa, jotka ovat olleet sinulle hankalia. Alat kiivetä näitä tikkaita ja tulet sellaiselle uskonpyörälle, uskonkehälle ja koet, että Minun lupaukseni totisesti kantavat.
Yleinen profetia Kesäkeidas-illassa 5.8.07
Takaisin
|