|
Pohdintaa lapsi- ja uskovienkasteesta (osa II) LAPSIKASTEELLE TUKEA RAAMATUSTA?
Pitääkö vauvan uskoa?
Jatkan tässä aiemmin julkaisemaani selvittelyä kasteesta. Kävin tutustumassa Radikaali.netissä julkaistuun, varsin ansioituneeseen tutkielmaan kasteesta, (http://www.radikaali.net/artikkelit.html?categoryId=&sivu=28&id=38). Vahinko vain, että siinä on kuitenkin niin paljon kestämättömiä perusteluja, jotka vievät aivan vääriin johtopäätöksiin. Tässä vain muutama lainaus:
”Täysin vailla johdonmukaisuutta ja raamatullisia perusteita ovat kuitenkin ne, jotka pitävät sylivauvakastetta Raamatun mukaisena kasteena, mutta sitten kieltävät sen, että kasteessa lapsi uudestisyntyy, vanhurskautuu, saa Pyhän Hengen kasteen ja tulee osaksi Kristuksen ruumista”.
Uskon sinetti ennen uskoa
Tässä kohtaa kirjoittajan omat perustelut menevät hakoteille. Perusteet lapsikasteen jälkeiselle vanhurskautumiselle tulevat nimenomaan Raamatusta. Ensinnäkin Raamatusta löytyy selkeä esikuva lapsikasteelle. Sen mukaan uskovan isän kuuluu antaa uskonvanhurskauden merkki lapselleen nimenomaan ennen kuin lapsi itse uskoo. Isä uskoi ensin ja sai merkin sen JÄLKEEN, mutta hänen lapsilleen merkki kuuluu antaa ENNEN kuin he uskovat! Usko heille tulee vasta kun he omakohtaisesti valitsevat kulkea isänsä jälkiä. Esikuva kasteelle on tietenkin ympärileikkaus. Kasteessa tapahtuu ”sydämen ympärileikkaus” (Room 2:29)! Ympärileikkaus on täydellinen malli ja kiistaton viittaus kasteeseen: ”Olette ympärileikatut… Kristuksen ympärileikkauksella: ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa” (Kol 2:11-12).
Toiseksi, Raamattu sanoo selvästi, että Jumala lukee ihmisen vanhurskaaksi sillä hetkellä kun hän uskoo; ei merkin (kasteen tai ympärileikkauksen) antamisen hetkellä. Isälle vanhurskaus luettiin ennen merkkiä, koska hän uskoi sitä ennen. – Milloin vanhurskaus luetaan hänen lapsilleen? Merkin antamisen hetkelläkö? Ei. Ei silloin, kun he ovat ”ainoastaan” saaneet merkin, vaan silloin, kun he ”myös vaeltavat” isänsä uskon jälkiä. Kasteessa vain haudataan, luetaan vanha ihminen kuolleeksi, vasta uskoessa luetaan uusi ihminen syntyneeksi.
Kas tässä tuo Raamatun yksi yhteen malli:
"Aabrahamille luettiin usko vanhurskaudeksi." Kuinka se sitten siksi luettiin? Hänen ollessaanko ympärileikattuna vai ympärileikkaamattomana? Ei ympärileikattuna, vaan ympärileikkaamattomana. Ja hän sai ympärileikkauksen merkin sen uskon vanhurskauden sinetiksi, joka hänellä oli ympärileikkaamattomana, että hänestä tulisi kaikkien isä, jotka ympärileikkaamattomina uskovat, niin että vanhurskaus heillekin luettaisiin; ja että hänestä tulisi myöskin ympärileikattujen isä, niiden, jotka eivät ainoastaan ole (ensin! vauvana!) ympärileikattuja, vaan (vasta sitten kun!) myös vaeltavat sen uskon jälkiä, mikä meidän isällämme Aabrahamilla oli jo ympärileikkaamattomana” (Room 4:9-12).
Eli selkokielellä raamatullisen periaatteen voi ilmaista kasteeseen sovellettuna näin:
Isälle luetaan usko vanhurskaudeksi. Milloin ja miten? Kasteen jälkeen vai ennen kastetta? Ei jälkeen, vaan ennen kastetta. Ja hän sai kasteen merkin sen uskon vanhurskauden sinetiksi, joka hänellä oli ennen kastetta, että hänestä tulisi kaikkien uskovien esikuva, sekä helluntailaisten, jotka uskovat ennen kastetta, niin että vanhurskaus heillekin luettaisiin; että myös luterilaisten isä, niiden, jotka eivät ainoastaan ole kastettuja, vaan myös jälkeenpäin omaksuvat sen uskon, mikä isällä oli jo kastamattomana”
– Ja sama Raamattu kertoo, että vauva voi jopa täyttyä Pyhällä Hengellä jo kohdussa (Luuk 1:15) – ilman uskoa! Eli jos Pyhälle Hengelle ei ole estettä manifestoitua lapsessa jo ennen tämän omaa uskoa, lapsi voi myös saada uskonvanhurskauden merkin ennen omakohtaista uskoa, isän uskon perusteella. Uudestisyntymä tapahtuu lapselle vasta tämän uskonvanhurskauden merkin jälkeen. Vauva saa kasteessa Pyhän Hengen suojan, ehkä jopa täyttyy Hengellä, kuten Johannes Kastaja, mutta ei todellakaan voi eikä tarvitse varmasti sanoa, että sylivauva uudestisyntyy kasteessa. Vauvana kastetun uudestisyntymän ajankohta ei ole ihmisen tarkkaan määritettävissä, kuten ei voi osoittaa tarkasti myöskään hetkeä, josta lapsen ymmärrys, vastuu ja syyllisyys alkaa. Sydämen valinta ja sen mukainen vaellus tulee tunnistettavaksi vähitellen, lapsen muun kehityksen myötä.
Lisää virheellisiä päätelmiä
Ja toinen virheellinen perustelu Radikaali.netin kirjoituksessa:
”Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa. Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.” (Gal. 3:26, 27)… Raamatun mukaan kaikki "Kristukseen kastetut" ovat Kristuksen päällensä pukeneet ja ovat Jumalan lapsia uskon kautta Jeesukseen Kristukseen. Jos vastasyntynyt on kastettu, on hän Jumalan Sanan mukaan myös uskossa ja Jumalan lapsi! Tässä luterilainen kastenäkemys on hyvin johdonmukainen opettaessaan, että vastasyntynyt on kasteessa uudestisyntynyt, saanut Pyhän Hengen kasteen ja tullut osaksi Kristuksen ruumista. Tämä ajatus on kuitenkin vieras evankelisille uskoville, jotka näkevät uskoontulon (uudestisyntymisen) ratkaisevasti erilaisena (minun huom: tarkoittaa varmaan ’erillisenä’) tapahtumana.
Ei siinä mitään johdonmukaisuutta ole! Tuon raamatunkohdan mukaanhan Kristukseen kastetut ovat Jumalan lapsia uskon kautta eikä vauvalla vielä ole uskoa. Havaittava usko ja siten uudestisyntymisen merkit näkyvät lapsessa vasta kasvun myötä.
Vauvojen kastamisen todennäköisyys perhekunnissa
Vielä yksi lainaus Radikaali-netistä:
Edelleen, helluntaina kastetuista sanotaan, että he olivat niitä, jotka "vastaanottivat sanan" - samaa ilmaisua käytetään kaikista huonekunnista (käännetty suomeksi myös "perhekunnista"), joita kastettiin. Näitä "perhekuntien" kastamisia on joskus esitetty esimerkiksi tilanteista, joissa imeväisikäisiä kastettiin, mutta tällaisen ajattelun taustalla on väärä käsitys siitä, mikä tai millainen oli Raamatun ajan "perhekunta".
"Perhekunta" eli "huonekunta" ei ole nykyaikaisen länsimaisen "ydinperheen" synonyymi. Raamatun ajan huonekunnat pitivät sisällään - ydinperheen lisäksi - myös vanhempien vanhemmat ja isovanhemmat, taloon kuuluvat palvelijat, orjat ja muut työntekijät, joita oli jopa usein enemmän kuin sukulaisia. Esim. "keisarin perhekunta" (Fil. 4:22) oli käytännössä sama kuin Rooman julkishallinto. Aabrahamin perhekuntaan kuului 318 henkilöä silloin, kun hän ympärileikkasi perhekunnan miespuoliset jäsenet, jne. "Perhekuntaan" ei myöskään välttämättä kuulunut edes avioparia tai lapsia, joten väite sellaisten kastamisesta (sen lisäksi, että Raamatun selvä teksti osoittaa muuta) lepää jokseenkin heikolla pohjalla.
Tämä perustehan puhuu juuri päinvastaista! Kaikissa Raamatun viittauksissa perhekunnan (tai huonekunnan) kastamiseen osallistui KOKO perhekunta. Siispä, mitä suurempi perhekunta, sitä TODENNÄKÖISEMPÄÄ on, etteivät kaikki kastetut uskoneet vielä kovinkaan omakohtaisesti, lapset tai aikuisetkaan. Koko perhekunnan kastamisessa ratkaisevaa oli perheenpään usko. Jos siis se isä, joka oli koko perhekunnan auktoriteetti, uskoi, koko perhekunta kastettiin hänen kanssaan, vaimo, lapset, orjat jne. Yhtä johdonmukaisesti Raamattu kaikkialla keskittää uskomisessa ja kastamisessa huomion niihin, jotka ovat vastuussa uskomisesta, omastaan tai perhekuntansa uskosta: ”teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu” (Apt 2:39). Kysehän oli kristinuskon kohtaamisesta juutalaisuuden ja pakanuuden kanssa; ei tietenkään voitu käännyttää vauvoja, vaan aina vastuullisia aikuisia, joiden lapset itsestäänselvästi seurasivat mukana – siksi heitä ei erikseen mainittukaan. Samoinhan Uuden testamentin kirjeet osoittavat sanansa yleensä vain veljille. – Pitäisikö siitä muka vastaavasti tehdä johtopäätös, etteivät usko ja Raamatun lupaukset kuulukaan naisille?
(Kirjoitettu 24.5.07, tarkistettu viimeksi 31.5.09)
Takaisin
|
